Olen urheilu-urallani jatkuvasti todistanut miten tärkeää henkinen vahvuus on.
Tarinaani kirjoittaessa eräs kerta nousee erityisesti mieleeni.
Makasin sikiöasennossa urani suurimman epäonnistumisen jälkeen. Mitä enemmän kelasin päässäni penkin alle mennyttä kisaa, sitä syvemmälle sohvaan halusin vajota. Halusin pyyhkiä häpeällisen suoritukseni pois maailmankartalta, mutta se oli valitettavasti mahdotonta.
Oli kesäkuu 2012 ja finaalipaikka Helsingin EM-kisoissa oli ollut kirkkaana tavoitteenani. Sen sijaan olin heittänyt huonommin kuin kaksi vuotta aikaisemmin EM-kisoissa ja tunsin itseni ikuiseksi epäonnistujaksi.
Minun oli koottava itseni nopeasti, sillä tulosraja elokuisiin Lontoon olympialaisiin oli tekemättä. Päätin sulloa pettymyksen laatikkoon ja välttää ahdistavat tunteet. Käsittelemätön epäonnistuminen katkaisi kuitenkin henkisen selkärankani koko loppukaudeksi.
Kauden jälkeen kirjoitin päiväkirjaani:
"Ei urheilun kuulu viedä mieltä näin matalaksi, että tulee fyysisesti sairaaksi pettymyksestä ja ahdistaa koko ajan. Miksi jotkut urheilijat nousevat vastoinkäymisten jälkeen nopeasti ylös ja pärjäävät kisoissa, ja minä en?"
Päätin ottaa härkää sarvista kiinni ja raivata esteet arvokisamenestyksen tieltä!
2014 tulokseni räjähtivät uudelle tasolle. Rikoin helmikuussa halli-Suomenennätyksen ja elokuussa tuli vihdoin superonnistuminen EM-kisojen seitsemännen sijan myötä. Sitä riemua on vaikea sanoin kuvailla, kun heitin arvokisafinaalissa ennätykseni!
Maaliskuussa 2015 toinen unelmani toteutui, kun heitin Eurooppa-cupissa Suomipaita päällä jälleen ennätykseni, joka oli samalla Rion olympialaisten tulosraja.
Tästä olin haaveillut vuosia, enkä olisi voinut kuvitella aloittaessani kiekonheiton 14-vuotiaana Lapinlahden kentällä, että voisin nousta joku päivä tälle tasolle.
Minulla ei nimittäin ollut isoja unelmia urheilun varalle silloin, tykkäsin vain heittää, löysin oman porukkani ja kuuluin joukkoon ja tietysti motivoiduin, kun pikkuhiljaa kehityin.
17-vuotiaana pääsin nuorten Suomi-Ruotsi otteluun ja siitä sisälläni nousi palava halu päästä aikuisten arvokisoihin.
Siitä seitsemän vuoden päästä vuonna 2010 se toteutui, jolloin Barcelonan hämärtyvässä illassa katsellessani naisten kiekkofinaalia katsomosta tein vakaan päätöksen antaa urheilulle kaikkeni seuraavat kuusi vuotta. Se olisi riittävän pitkä aika katsoa miten hyvä minusta voi tulla!
Kahden vuoden ison työn jälkeen tuli se suuri romahdus Helsingissä.
Sitten 28-vuotiaana, kymmenen vuotta päätöksestä heittää 60 metriä, vaikeiden vuosien jälkeen tein sen, ja muistan kuinka kisan jälkeen kuiskasin itselleni hiljaa ”mä pystyin siihen”. Se mihin tiesin sydämessäni pystyväni, tuli todeksi ja samaan hengenvetoon mietin ”mikähän muu on minulle mahdollista… kaikki!”.
Silloin maaliskuussa 2015 mietin miten olin viimein noussut lentoon ja minusta oli kasvanut henkisesti vahva urheilija, joka pärjää arvokisoissa ja nauttii kilpailemisesta!
Tuolloin en aavistanut, että todellinen henkisen vahvuuden tulikokeeni alkaisi 4.12.2015, kun jouduin kiireelliseen selkäleikkaukseen kesken tavallisen harjoitusviikon. Siitä alkoi raastava vammakierre murskaten niin olympiaunelmani, kuin kaikki kilpailuhaaveeni kahdeksi vuodeksi.
Urani jatkuminen oli vaakalaudalla ja ikuisuudelta tuntuva vaikea kuntoutuminen koetteli rankasti henkistä vahvuuttani, jota ilman olisin varmasti murtunut. Tajusin, että todellinen henkinen vahvuus mitataan vastoinkäymisissä ja niistä selviäminen on huippusuoritusten edellytys.
Kesäkuun 5. päivä 2018 palasin kilpakentille, voittaen sinä kesänä urani viidennen Suomen mestaruuden ja päästen viidensiin EM-kisoihini. Se kesä oli suurempi voitto mitä tulokset kertovat, koska oli niin hilkulla, etten olisi enää pystynyt heittämään ollenkaan.
Päätin 6.9.2020 20-vuotta kestäneen urheilu-urani Ruotsiottelussa koko stadionin noustessa seisomaan astellessani viimeiseen heittoon. Olin valmis luopumaan urheilusta ja sain tehdä sen kauniilla tavalla läheisteni kannustaessa, kuten he olivat tehneet aina, vaikka tulos olisi ollut mikä.
Olin oppinut, ettei tulokset määrittele minua ihmisenä. Olin aivan yhtä arvokas heitän sitten 100 tai nolla metriä. Valtavan sisäisen työn jälkeen olin saanut rauhan sydämeeni ja mieleeni ja hyväksyin urheilu-urani sellaisena kuin se oli, vaikka kaikista suurin unelma jäi toteuttamatta.
Olin nimittäin huomannut, että minulla on muitakin unelmia. Kuten se, että voin nyt auttaa muita loistamaan h-hetkellä ja voimaan henkisesti hyvin!
Sillä tiellä olen nyt ja uskon, että henkisen vahvuuden kehittäminen on yksi avain siihen, että urheilija voi voida henkisesti hyvin ja sitä kautta myös tehdä niitä huipputuloksia.
Alla vielä video, jonka tein viikko ennen urani päätöstä. Siinä on tiivistettynä 16 minuuttiin isoimmat opit 20-vuoden urheilu-uraltani.
Kiitos kun luit. Olisi kunnia auttaa sinua sinun matkallasi!
Terkuin, Sanna
Tilaa tästä Henkisesti Vahva -Kirjeet
Saat minulta sähköpostiisi hyödyllisiä henkisen valmentautumisen vinkkejä ja harjoituksia! Kunnioitan suuresti aikaasi ja sähköpostilaatikkoasi, ja lähetän vain viestejä, joista ajattelen aidosti olevan hyötyä ja iloa sinulle 😃. Voit myös milloin tahansa poistua kirjeiden saajien listalta jokaisen sähköpostin lopusta löytyvää linkkiä klikkaamalla
Tietosi ovat turvassa, ja saat vain kirjeitä, joista uskomme olevan sinulle iloa ja hyötyä 😊
